Alkuun tein seuruuta, sitä kun ei viime aikoina juurikaan olla tehty. Yritin miettiä tokomaisia kuvioita eli paljon käännöksiä ja pysähdyksiä, sivuaskeleet ja peruutukset. Peruutukset on kuitenkin vielä vähän kökköjä, täytyy olla tarkkana että en astu koiran tassuille. Pitää ottaa uudestaan treeniin se Oonan vinkki askeltamisesta. Muuten Camolla oli varsin hyvä meininki koko seuruun ajan.

Ruutu, kolme "yritystä": Ekalla stoppi, siitä palkkaamaan, tokalla stoppi ja maahanmeno (joka oli ihan täydellinen!) ja kolmannella lelu ruudussa. Nyt oli etäisyyttä sen avo-luokan verran eli sikäli tämä olis nyt aika hyvä, se targetti siellä nyt vielä on mutta onhan me välillä tehty ilmankin.

Loppuun tein kaukoja, nyt ilman targettia. Camolla oli vähän hakusessa mitä tämä nyt olikaan ja mun piti jäädä ihan sen eteen. Mun on myös itse vaikea nähdä liikkuuko se kun ei ole targettia koska jos se liikkuu, sen etutassut vaan luistaa matolla. Tätä(kin) pitää nyt vaan kerrata usein, tekniikka on kuitenkin jo olemassa. 

* * *

”Kirkon kynnystä ei tarvitse madaltaa.”

Ehdokaslistamme periaateohjelmassa lukee, että kirkon kynnyksen on oltava matala kaikille. Tähän sitoudun. Tietysti käsitän sen, että kyseisen vertauksen voi tulkita eri tavalla ja sillä voi perustella erilaisia asioita.

Kirkon ei pidä mennä ”maailmaan” sillä tavalla, että ero kristillisyyden ja tämän maailman menon välillä hämärtyy. Tämä kirkon maallistuminen on aito ongelma meidän aikanamme ja suren sitä, että ydintehtävä tulee yhä heikommin esiin. Mutta kansankirkko ei voi olla myöskään niin tiukka oikeauskoisten yhteisö, että sellainen ihminen, joka ei ole seurakunnan toiminnassa aktiivisesti mukana, kokee seurakunnan tapahtumiin mukaan menon vieraaksi tai pelottavaksi. Kyllä se kynnys täällä Kemijärvellä on vain joskus ollut kovin korkealla.

”Seurakunta on muutakin kuin kirkko keskellä kylää.”

En tiedä, onko tämä letkautus tarkoitettu pieneksi piikiksi ehdokaslistamme nimeä kohtaan, mutta sellaiseksi sen ainakin useampi on tulkinnut. Tietysti seurakunnan toiminta on muutakin kirkossa pidettävät jumalanpalvelukset ja pappien toiminta. Mutta yhteinen messu on kuitenkin seurakuntaelämän ydin. Ehdokaslistamme nimi ”Kirkko keskellä arkea” viittaa siihen, että luterilainen kirkko on Suomessa ollut vuosisatojen ajan ollut osa suurten kansanjoukkojen elämää, iloissa ja suruissa, arjessa ja juhlassa.

”Seurakunnan hallinto pitää saada parempaan kuntoon. Tarvitsemme enemmän talousosaamista.”

Varmasti aina voisi tehdä asioita paremmin. Yksi asia, mihin seurakunnassa ei ole totuttu, on ollut pappien nopea vaihtuvuus viime vuosina. Meillä on ollut pidettyjä viransijaisia kyllä, mutta ihmiset kaipaavat pitkäkestoisuutta. Tällaisessa pienessä ja perinteisessä seurakunnassa ovat monet papit aikanaan palvelleet vuosikymmenten ajan. Seurakunnan työntekijöilläkin on kuitenkin erilaisia elämäntilanteita ja halua urakehitykseen. Myös pitkäaikainen talouspäällikkö siirtyi Rovaniemelle isompaan seurakuntaan vähän aikaa sitten. Nyt meillä on kuitenkin uusi talouspäällikkö aloittanut virassa ja kolmihenkisen papiston kokoonpanokin on ollut jo yli vuoden ajan sama, ja toivottavasti näillä mennään nyt pidempään.

Tietenkin on hyvä, jos luottamushenkilöissä on ihmisiä, joilla on kokemusta esim. taloushallinnosta, kiinteistönhoidosta, metsätaloudesta jne., jotka ovat seurakuntamme päätöksenteossa tärkeitä sektoreita. Minun on kuitenkaan vaikea nähdä, että mikä päätös olisi pitänyt tehdä toisin. Seurakunnan metsänhoito on ollut vastuullista. Rantatontteja on myyty ja vuokrattu aiempien päätösten mukaisesti. Kirkon remontti oli välttämätön, ja striimauslaitteet oli hyvä hankkia, että sanoma tavoittaa myös netin kautta paremmin ihmisiä. Kuluneella kaudella on äänestetty muistaakseni kolmesta tai neljästä asiasta (löytyvät julkisista pöytäkirjoista), muuten päätökset ovat menneet yksimielisesti.

Kuluneen kauden aikana koen saaneeni jonkun verran kritiikkiä siitä, että minun pitäisi puuttua enemmän operatiiviseen toimintaan. Mutta luottamushenkilöpuolelta ei voi suoraan johtaa operatiivista puolta, olen sen nuorena itse kantapään kautta oppinut. Myös mahdollisiin yksittäisten työntekijöiden välisiin ongelmiin on hankala luottamushenkilönä ulkopuolelta sekaantua. Sellainen voi aiheuttaa jopa vahinkoa. Tietysti voi kannustaa ja esittää mielipiteitä. Myönnän, että vuosien varrella olen käynyt aika tiukkojakin keskusteluita joskus viranhaltijoiden kanssa. Mutta sellainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja en ole, että istuisin päivät kirkkoherranvirastossa tai seurakuntatalon kahvihuoneessa kyttäämässä tai häiritsemässä työntekijöiden työaikaa. Jos sellainen halutaan, niin pitää valita toinen henkilö.

”Ovatko kaikki ehdokkaat uskovaisia?” / ”Kaikki eivät ole tarpeeksi uskovaisia”

Tätä keskustelua aina silloin tällöin nousee esiin. Toisten uskosta on kuitenkin hankala mennä sanomaan. Kirkkoon kuuluminen ei tarkoita, että ihminen on uskovainen ja ihminen voi olla uskova kristitty ilman luterilaista tai mitään muutakaan kirkkoa. Mutta luterilaisen kirkon jäsenyys käytännössä oikeuttaa ehdokkuuteen seurakuntavaaleissa, jos jollekin ehdokaslistalle pääsee. Kirkkolain vaatimus kristillisestä vakaumuksesta typistyy käytännössä ehdokkaan omaan ilmoitukseen, joka merkitsee kristillisen vakaumuksen tunnustamista. Ei ole mitään lautakuntaa, joka tekisi arvion. Viimeisenä elonkorjuun päivänä kyllä se tuomio annetaan, mutta se ei ole ihmisten käsissä.

Tietysti olisi suotavaa, että mahdollisimman moni seurakuntien päättäjä uskoo Jumalaan ja Jeesukseen, ja varsinkin silloin, kun opillisia kysymyksiä linjataan, niin niistä päätetään nimenomaan Raamatun auktoriteetin eikä maailman mielipiteiden pohjalta. Käytännössä toki paikallisseurakuntien kokousten asialistoilla olevissa asioissa ei ole yleensä kyse dogmaattisista linjanvedoista. Kaikki seurakunnan työ tietysti – jos se tehdään oikealla asenteella – tehdään Herralle. Ja ihmisillä on erilaisia armolahjoja. Joku voi rakentaa seurakuntaa kantamalla vastuuta hallinnollisista kysymyksistä ja antamalla niihin osaamistaan. Eikä kansankirkko ole samalla tavalla tiivis uskovien seurakunta kuin esim. monet herätysliikkeet tai vapaat seurakunnat. Silti tämän kirkon kautta ja sen suojissa on evankeliumia saatu julistaa vuosisatojen ajan. Miten on tulevaisuudessa, sen näyttää aika.

Kemijärven entinen kirkkoherra Heikki Rosma oli monin tavoin hyvin perinteinen uskovainen, Kristus-keskeinen saarnaaja ja konservatiivien rintamassa aikanaan äänestänyt kirkolliskokousedustaja, jonka elämäntyö kantaa yhä kaunista hedelmää seurakunnalla. Mutta hänkään ei hyväksynyt sitä, että alamme tehdä karsintaa seurakuntavaaleihin kelvollisuudesta sen perusteella, mitä ajattelemme kyseisen ihmisen uskosta. Tietysti saamme tukea eri tehtäviin niitä, joilla on samankaltainen vakaumus kuin omamme, niin olen usein tehnyt itsekin. Mutta muistutuksena kaikille meille siteeraan hänen haastatteluaan 12.11.1971 Lapin Kansassa:

”En pidä pahana kirkkoon kohdistunutta arvostelua. Mistä paljon puhutaan, siitä myös pidetään. Arvostelusta löytyy toki paljon hyviä ajatuksia ja jo nyt on monia virheitä korjattu. Viime vaalit toivat seurakuntien luottamustoimiin paljon uutta verta, ja sen mukana asenteet monissa kohdin muuttuivat. Näen tervehdyttävänä seikkana sen, että luottamushenkilöiden joukossa on nyt myös ns. ei-uskovaisia. Kirkkohan on yhteinen, se ei kuulu pelkästään uskovaisille. Otetaanhan epäuskoisiltakin veromarkat, joten heillä on myös oikeus osallistua kirkon ja seurakunnan työhön.”

”Miksi nämä eivät käy edes kirkossa?”

Muistan 2010-luvun alusta erään luottamuspaikkaneuvottelun, jossa minua arvosteltiin voimakkaasti siitä, että edustamani Keskustan listan kirkkoneuvostopaikoille tulee ihmisiä, jotka eivät käy kirkossa. Kysyin, että kuka teistä siellä pitää kävijöistä tilastoa. Helpompi on aina nähdä roska toisen silmässä kuin hirsi omassa. Ja kun joku asia kerrotaan tarpeeksi monesti, niin sitä voidaan alkaa pitää totena perusteettakin. Minulle esimerkiksi sanottiin aikanaan eräästä luottamushenkilöstä, että ei se käy koskaan kirkossa, mutta minä olen sittemmin nähnyt hänet varmasti kymmeniä kertoja kirkossa, luultavasti useammin kuin tämän arvostelun esittäjän.

Raamattu muistuttaa meitä siitä, että seurakunnan kokoontumisia ei sovi laiminlyödä. Emme pelastu mihinkään porukkaan kuulumisella, vaan sydämen uskolla, mutta uskoamme vahvistaa yhteys toisiin kristittyihin. Tietysti on hyvä pyhittää lepopäivä ja osallistua messuihin ja hengellisiin kokoontumisiin.

Toisaalta ihmistä ei sinällään tee uskovaiseksi se, vaikka istuisi kuinka usein kirkossa tai seuroissa. Joskus tulee mieleen myös Joyce Meyerin lausahdus, että ei sillä ole väliä, vaikka kävisitte joka sunnuntai kirkossa, jos ette osaa käyttäytyä viikolla.

Minä en ole millään muotoa minkäänlainen esikuva seurakunta-aktiivisuudesta, en ole osallistunut aikuisiälläni esim. mihinkään säännölliseen kerho- tai rukouspiiritoimintaan. Aikanaan eduskunnassa töissä ollessani kävin kyllä siellä raamattupiirissä. Sunnuntaiaamuisin pyrin käymään jumalanpalveluksessa ja ehtoollisella, mutta joka sunnuntaihan en työni vuoksi ole Kemijärvellä. Helsingissä käyn usein Tuomiokirkossa messussa ja joskus iltakirkossa, jos niitä pidetään. Brysselissä suomenkielisiä luterilaisia jumalanpalveluksia on aika harvoin, Merimieskirkon tiloissa olen kyllä muuten käynyt.

”Janne keräsi oman ehdokaslistan.”

Janne ei ole vastuussa siitä, että ehdokasasettelu lähti rakentumaan tällä kertaa eri tavalla kuin aikaisemmin. Joka sellaista väittää, on valehtelija. Kemijärvellä on vuodesta 1994 lähtien ollut Keskustalla oma lista ja itsekin olen ollut tällä listalla ehdokkaana 2006, 2010 ja 2022. Oletin, että samalla käytännöllä mennään edelleen – varsinkin kun lista sai hyvin suuren kannatuksen neljä vuotta sitten (14 valtuutettua 19:stä). Kun syksy alkoi lähestyä ja huomasin somesta, että eräs viimeksi meillä ollut ehdokas kertoi antaneensa ehdokassuostumuksen, niin kysyin kunnallisjärjestön puheenjohtajalta, sihteeriltä ja vaalipäälliköltä 21.8. sähköpostilla, kerätäänkö listaa ja ketkä saavat tulla siihen mukaan. Olin pyytänyt jo kunnallisjärjestön kevätkokouksessa linjausta siitä, kelpaavatko kaikki Keskustan kirkkovaltuustoryhmän nykyiset jäsenet ehdokkaaksi, mutta vastausta en saanut. Sain sähköpostilla vastauksen 23.8., että omaa listaa ei tule, vaan tulee joku uusi lista eräiden muiden puolueiden kanssa. Minulla ei ollut aavistustakaan tä"llaisesta eikä kukaan ollut kysynyt mielipidettäni asiasta.

Koska en saanut yksiselitteistä vastausta, olenko tervetullut tälle listalle, niin ilmoitin omalle ryhmälle, että pitää alkaa kerätä sitten omaa listaa. En uskaltanut jättää asiaa sen varaan, että ilmoitan kiinnostukseni ja sitten vähän ennen listojen jättöä sanottaisiinkin, että ei pääsekään. En tietenkään tiedä, olisiko niin käynyt, mutta en halunnut ottaa riskiä. Olen jäänyt pois kuntapolitiikasta ja aluevaltuustosta ja eduskuntavaaleistakin, mutta seurakuntavaaleista en katsonut voivani jäädä pois – oliko tämä päätös oikea tai väärä, sen äänestäjät ratkaiskoot. Keskustelujen jälkeen päädyin lopulta ”Kirkko keskellä arkea” -listalle, jonka asiamies on Kaarina Soppela ja vara-asiamies Kaarlo Jankkila. Toki pyysin monia ystäviäni listalle mukaan. Lista ei ole puoluepoliittinen, sillä on ehdokkaita vasemmalta oikealla ja runsaasti myös puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Keskustan ehdokaslistalla viimeksi olleista 18 ehdokkaasta yhdeksän on nyt tällä listalla.

"Ehdokaslistoilla ei ole mitään yhteisiä ohjelmia tai periaatteita."

Meidän listallamme on yhteinen ohjelma, joka on ollut myös jaettavissa esitteissä mukana. Se on myös tämän päivityksen kommenteissa kuvana. Lisäksi listallamme on periaatteena, että kun luottamuspaikkoja jaetaan, niin mitä paikkoja ryhmällemme tulisi, niin niitä jaetaan mahdollisimman tasapuolisesti eikä niin että yksi henkilö kahmii useita varsinaisia luottamushenkilöorganisaation tehtäviä. Näin myös varasijoille tulleille jää tehtäviä ja vastuuta jaetaan.